tiistai 3. tammikuuta 2017

Ympäristöterveydenhuolto kohti maakuntauudistusta

Konkaripoliitikko Pertti Salolainen ilmaisi huolensa (Uusisuomi 2.1.2017) SOTE-uudistukseen liittyen ja käytti esimerkkinä minusta hieman harhaanjohtavasti YLEn artikkelia Helsingin eläinlääkärimaksujen kaksinkertaistumisesta (YLE 27.12.2016). Vaikka eläinlääkärimaksut Helsingissä olisivatkin osassa yrityksiä kaksinkertaistuneet, kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Maaseudulla hintakehitys on ollut merkittävästi maltillisempaa mm. sen vuoksi että maakuntakeskusten ulkopuolella yksityinen palveluntarjonta kilpailee lähinnä kunnallisen eläinlääkintäpalvelun kanssa. Siinä Salolainen kuitenkin on oikeassa, että Oligopoleja (onpa hieno sana :)) on syytä estää syntymästä.

Mistä oikein on kyse?

Käydäänpä ensin läpi hieman terminologiaa ja nykyistä mallia:
  • Ympäristöterveydenhuolto = ympäristöperäisten terveysriskien vähentämiseen, poistamiseen ja ehkäisemiseen tähtäävää toimintaa. Se on osa ennaltaehkäisevää perusterveydenhuoltoa, jossa riskit huomioon ottaen valvotaan viime kädessä ihmisen terveyteen vaikuttavaa elinympäristöä. Siihen kuuluvat terveydesuojelun, elintarvikkeiden, tupakkalain ja kuluttajaturvallisuuden ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta ja eläinlääkäripalvelut (Valvira 18.2.2016). Kunnissa nykyisin palvelusta vastaavat mm. kunnaneläinlääkärit ja terveystarkastajat. 
  • Kunnaneläinlääkäri = eläinlääkäri joka on kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa virkasuhteessa. Työ muodostuu tuotantoeläinten (naudat, siat, lampaat, porot, siipikarja jne) sekä lemmikkien sairauksien hoidosta ja terveydenhuollosta. Kunnaneläinlääkärin peruspalkka tulee kunnalta, samoin työvälineistö, työtilat, eläkevakuutusmaksut jne. Osa tulosta laskutetaan asiakkailta, tätä säätelee kunnaneläinlääkäritaksa joka asettaa rajat laskutukselle. Näistä syistä palvelu on yleensä yksityistä palveluntarjontaa edullisempaa.
  • Päivystys = eläinlääkäripalvelut ovat saatavissa ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Päivystyksestä vastaavat kunnaneläinlääkärit, mutta eläinlääkintähuoltolain mukaan pieneläimille on osassa maata järjestetty ulkoistettu päivystys, johon on palveluntuottaja valittu kilpailutuksen perusteella. Tuotantoeläinten päivystyksistä vastaavat yleensä kunnaneläinlääkärit.
  • Kaupungineläinlääkäri, hygienikkoeläinlääkäri = toimivat yleensä suuremmissa yksiköissä. Työ muodostuu mm. elintarvikevalvonnan tehtävissä mutta toimenkuva vaihtelee alueen mukaan.
  • Valvontaeläinlääkäri = uudehko virkaeläinlääkärijoukko, joiden määrä vaihtelee alueellisesti samoin toimenkuva. Usein vastaavat eläinsuojelutehtävistä yhdessä kunnaneläinlääkärien ja läänineläinlääkärien kanssa. Myös muita valvontetehtäviä on voitu antaa valvontaeläinlääkärien tehtäviksi. Rahoitus valvontatehtäviin valtiolta.
  • Kunnallinen suunnitelma = alueellinen suunnitelma, jossa on suunniteltu miten ympäristöterveydenhuollon palvelut alueella järjestetään. Suunnitelmassa tulee huomioida yksityinen palveluntarjonta alueella. Osassa Suomea on todettu, että myös päiväaikainen pienläinlääkinnän tarjonta on riittävää ja kunnan järjestämästä eläinlääkintäpalvelusta on luovuttu. Näin on ainakin Helsingissä.
  • Yksityinen eläinlääkäri = yrittäjä tai yritys joka tarjoaa eläinlääkäripalveluja. Koko vaihtelee yhden henkilön toiminimiyrityksistä monikansallisiin eläinlääkäriketjuihin. Yksityisiä eläinlääkäreitä työskentelee niin tuotantoeläinten, lemmikkien kuin hevostenkin parissa.


Miksi muutosta tarvitaan?

Nykyinen kunnaneläinlääkärijärjestelmä  on luotu vastaamaan maatalousmaisen Suomen eläinlääkinnän tarpeista. Tuotantoeläinten väheneminen on johtanut siihen, että monin paikoin kunnallisia vastaanottoja on kehitetty pieneläinklinikkamaiseen suuntaan. Tästä on se hyöty, että kunnallisella sektorilla saadaan pysymään eläinlääkäreitä töissä, vaikka lehmäpraktiikkaa ei täyspäiväisiksi töiksi riittäisikään, näin saadaan eläinlääkäripäivystys pyörimään. Päivystys on hyvin työvoimavaltaista ja työtä on yritetty helpottaa tämän vuosikymmenen aikana eriyttämällä pieneläinpäivystys suuressa osassa maata, ei tosin kaikkialla. Päivystysalue vaatii nykymallilla toimiakseen vähintään neljä, mielellään useamman eläinlääkärin.

Kunnaneläinlääkäreillä on aika raskas päivystysvelvoite virkansa myötä, usein se on yksi ilta viikossa ja joka neljäs viikonloppu. Osalla alueista enemmänkin, osalla on päästy vähemmälläkin. Päivystystä seuraava päivä ei automaattisesti ole vapaa. Viikonloppupäivystys on käytännössä 64 h vuoro alkaen perjantaina iltana klo 16 ja jatkuen maanantaihin klo 8. Pahimmillaan kunnaneläinlääkäri voi olla töissä esim. perjantaiaamusta tiistai-iltaan tauotta. Vaikka päivystys on joskus varallaoloa, voi kiirettäkin olla. Jatkuva puhelimen vahtiminen ja lähtövalmiudessa oleminen on raskasta ja ajokilometrejä tulee päivystyksessä paljon. Lapissa matkat ovat ihan oma lukunsa, mutta Tampereen korkeudellakin päivystysmatka voi olla yli 100 km suuntaansa. Osalla alueita on päivystysvapaiden ja työaikajärjestelyjen vuoksi saatu systeemiä kevyemmäksi, mutta paikallinen sopiminen on usein haasteellista ja työuupumus yleistä, virkaeläinlääkärin työt eivät enää kaikilla alueilla houkuttele.

Tällainen on siis lyhyesti kuvattuna nykysysteemi, kuvaus on minun käsitykseni asiasta, omasta kunnaneläinlääkäriajastani on jo yli 10 vuotta aikaa. Muistelen aikaa lämmöllä, sillä vaikka välillä raskas työ väsytti, palautumiseenkin jäi aikaa ja itse pääosin pidin myös päivystämisestä. Olen ollut myös mukana järjestämässä pieneläinpäivystystä Keski-Suomessa maakunnallisen pieneläinpäivystyksen alkuaikoina. Se oli paljon intensiivisempää kuin aikoinaan sekapäivystys, mutta avustaja oli työssä koko ajan apuna ja hoiti myös osan puhelinliikenteestä, mikä helpotti paljon. Pieneläinpäivystyksessä oli se mukava puoli että väsyneenä ei tarvinnut autoilla.


Kuka maksaa ja mitä, missä ja milloin?

Maakuntauudistuksessa ollaan kunnallista eläinlääkintää osana ympäristöterveydenhuoltoa laittamassa uusiksi. Ymmärrettävää on, että eri intressitahoilla on omat käsityksensä siitä, miltä uusi eläinlääkintähuoltojärjestelmä tulisi näyttää. Säästöjä olisi saatava aikaan. Toisaalta on jo nähty alueellisesti, mitä tapahtuu päivystysmaksuille, kun päivystys menee kokonaan yksityisten toimijoiden haltuun. Nykyinen laki antaisi mahdollisuuden sitoa hintoja tiettyyn taksaan, mutta niissä kilpailutuksissa joista minulla on tieto, näin ei ole tehty. Lisäksi osassa pieneläinpäivystysten ulkoistuksia päivystys on mennyt toimijalle todella alhaisella hinnalla, esimerkiksi Jyväskylässä ilmaiseksi. Eli käytännössä kilpailutuksen voittanut yritys on ostanut monopoliaseman kaupungin päivystysaikaiseen pieneläinten hoitoon. Se saa kaupungin kautta ilmaisen markkinoinnin päivystystoiminnalleen ja ilman määriteltyä hintakattoa palvelut hinnoitellaan vapaasti. Tässä  on iso ero verrattuna aikaisempaan tilanteeseen, jossa palvelun kustannusten osuuteen osallistui myös kaupunki ja hinnat olivat sidottu kunnaneläinlääkäritaksaan. Tai tilanteeseen, jossa pieneläinpäivystystä ei ole ulkoistettu, vaan kunnaneläinlääkärit hoitavat sen edelleen kuten tilanne on Seinäjoella ja muualla Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi on toki tarjolla vaihtoehtoista yksityistä palveluntarjontaa isommissa kaupungeissa myös viikonloppuisin päiväsaikaan ja arki-iltaisin.

Eläinlääkinnän taso ja ihmisten vaatimukset sen suhteen, mitä ollaan halukkaita teettämään ja mitä ollaan halukkaita maksamaan hoidosta, ovat nousseet. Eläimiä pystytään tehohoitamaan lähes yhtä tehokkaasti kuin ihmisiä, mutta se maksaa (kuten maksaa myös ihmisten hoitaminen, mutta toistaiseksi hintalappu ei ole ollut kansalaisten näkyvillä). Lemmikin omistajissa on myös ihmisiä, joille eläinten ensiapuluontoinenkin hoito riittäisi, eikä tarvitsisi tehdä nyt heti päivystysaikana, vaan ensiavun jälkeen he olisivat valmiita odottamaan kunnes arki koittaa jatkohoitojen kanssa. Sitten on vielä ihmisiä joilla ei mahdollisuutta laittaa juurikaan rahaa eikä mahdollisuuksia matkustaa kauemmaksi lemmikkiä hoidattamaan. Jos kaikki lemmikkien päivystystoiminta keskitetään maakuntakeskuksiin, tulevat matkat pitkiksi. Lemmikeille ei ole ambulansseja ja matkoista ei tule kelakorvauksia. Silti eläimen ei saisi antaa kärsiä, vaan kohtuuhintaista hoitoa olisi oltava tarjolla kohtuullisen matkan päässä.

Kuka määrittää miltä halutaan tulevalta uudelta ympäristöterveydenhuollon mallilta?

Keski-Suomen liitossa on otettu maakuntauudistuksen suunnittelun lähtökohdaksi maakuntajohtaja Tapani Mattilan mukaan asiakaslähtöisyys. Sen tulisi olla lähtökohtana myös ympäristöterveydenhuoltoa uudistettaessa maakuntiin koko Suomessa! Eläinlääkärikunta voi sitten vastata näiden tarpeiden toteuttamiseen siltä osin kuin asiakkaiden tarpeet edellyttävät ja mallin tulee määräytyä sen mukaan. Asiakkaita on monenlaisia, pohdittava on esimerkiksi:
  • Mitkä ovat tuotantoeläinten omistajien tarpeet mihinkin aikaan vuorokaudesta ja missä päin Suomea ja mitä se saa maksaa omistajalle/yhteiskunnalle?
  • Mitkä ovat lemmikin omistajien tarpeet mihinkin aikaan vuorokaudesta missäkin päin Suomea  ja mitä se saa maksaa omistajalle/yhteiskunnalle?
  • Mitkä ovat eläinten eläinsuojelulliset tarpeet eettiseltä kannalta?
  • Mitkä ovat yhteiskunnan tavoitteet eläintautivalvonnan ja sen vasteajan osalta ja minkälaiset prosessit siinä olisi saatava toimimaan? 
  • Mitkä ovat kansalaisten tarpeet zoonoosien eli eläimistä ihmisteen tarttuvien tautien ja ruokamyrkytsyriskien hallinnan suhteen?
  • Minkälaisiin kustannuksiin yhteiskunta on valmis tuotantoeläinten ja lemmikkieläinten palvelujen rahoituksen osalta?
  • Mikä on terveysvalvonnan asiakkaiden tarve arkena ja päivystysaikana, onko resurssit valvontaan ja ennaltaehkäisyyn olemassa?

Kysymyksiä on paljon ja Suomen alueet ovat vaihtelevat ja tarpeet alueittain erilaiset. On syytä pitää ympäristöterveydenhuolto mukana maakuntauudistuksesa niin, että suomalaiset eläintenomistajat voivat jatkossakin pitää tuotantoeläimiä ja lemmikkejä, saamme syödä turvallista kotimaista ruokaa ja saamme jatkossakin turvallista puhdasta vettä juodakseemme. Toivottavasti siltä osin kun palveluntarjontaa avataan yksityisille, myös pienet kotimaiset palveluntarjoajat saavat mahdollisuuden olla mukana tuottamassa ympäristöterveydenhuollon palveluja. Edellytyksenä palveluketjussa mukana olemiselle tulisi olla verojen maksaminen Suomeen. Järjestelmä tulee muodostaa siten, että sen kokonaiskustannusvaikutus koko yhteiskunnalle ei ole ainakaan kalliimpi kuin nykyjäjestelmän. Tämän arvioiminen on laaja prosessi, johon pitää huomioida kaikki tekijät niin lemmikkien terveydellisistä vaikutuksista ihmisille kuin elintarviketurvallisuuskin. Kaikki eurot jotka säästetään ympäristöterveydenhuollon momentilta, eivät välttämättä tuo kokonaissäästöä yhteiskunnan kannalta.

Korostan, että teksti on minun subjektiivinen näkemykseni asiasta. Olen pienen yksityisen klinikan yksityisyrittäjä, ja kokoomuslainen kuntapoliitikko Pohjoisesta-Keskisuomesta ja tällaisena asia näyttäytyy näille nurkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti