maanantai 26. syyskuuta 2016

Eikä me pienet koiranpennut muuta kun leikkiä lyömme

Minulta kystyään usein mitä pitäisi huomioida kun hankkii koiranpennun. Asia oli oikein ajankohtainen kun siskon perhe oli hankkimassa koiraa ja yhdessä pohdittiin, mikä olisi heille sopiva rotu. Tässä muutamia ajatuksia, mitä koiran (tai soveltuvin osin kissan) hankinnassa on hyvä huomioida.

Eläimen on kyettävä hengittämään
Lyttykuonot tuntuvat olevan nykyjään muotia. Rotujen luonteethan ovat mitä ihanimpia, ovat usein turkiltaan helppohoitoisia ja eivät vaadi kovin paljon liikuntaa. Viimeisin tosin voi johtua siitä, että ne eivät pysty liikkumaan kun henki ei kulje. Hengittäminen täytyy olla eläimelläkin vaivatonta ja äänetöntä. Se, että hengitys rohisee tai että eläin kuorsaa tai pahimmillaan joutuu nukkumaan lelu suussaan, että hengitystiet pysyvät auki, ei ole tervettä. Ei ole oikein, että eläimen koko elämä menee siihen, että se tekee töitä saadakseen henkeä. Jos mietit hankkivasi lyttynaamaista koiraa, mieti hetki, miltä sinusta tuntuisi olla koko elämäsi siinä kunnossa kuin pahimmassa flunssassa joskus olet, jokaisen hengenvedon ollessa työn ja tuskan takana.

Koiralla pitää olla kuono
Liittyy vähän edelliseen kohtaan, mutta oikea kuono mahdollistaa myös sen, että koiran hampaisto mahtuu olemaan suussa oikeassa järjestyksessä ja koiran silmille jää tilaa. Lyttykuonoisilla koirilla kuonon ja silmän väliin jäävät ihopoimut ja karvat aiheuttavat usein hankausta silmiin, mieti, miltä tuntuisi kun olisi itsellä koko ajan roska silmässä.

Koiran muut osat pitää olla oikean kokoiset
Ylisuuri nahka aiheuttaa ihopoimuongelmia, samoin ylisuuret ja liitoitellut piirteeet huulipoimuissa, korvissa, hännän ympärillä jne. Koiran ja sen nahkan on syytä olla samaa kokoa, ylisuuruus on niin turkissa kuin nahkassakin epäterve ominaisuus ja sitä on syytä välttää kuten muitakin ääripiirteitä. On syytä tiedostaa esimerkiksi lyhyistä jaloista aiheutuvat seuraukset, normaalin koiran jalat ovat oikeassa suhteessa sen vartalon kokoon. Samoin ongelmia voi aiheuttaa ylipitkä selkä. Myös jättiläisyys ja kääpiöisyys ovat piirteitä jotka on syytä huomioida.


Sekarotuinen on terveempi kuin puhdarotuinen?
Monesti sanotaan että sekaroituiset ovat terveempiä kuin puhdasrotuiset. Osin näin voi ollakin, mutta ihan yhtä hyvin sekarotuinen koira voi olla sairas, jos kaksi lyttykuonoa saavat pentuja on tuloksena lyttykuonoja. Ihan yhtä hyvin myös sekarotuisissa voi olla allergisia, tai ylipainoisuuteen taipuvaisia. Risteytyksissäkin pitää huomioida että koira on silti summa vanhemmistansa. Toki roturisteytyksillä voidaan myös poistaa äärityyppien vaikutuksia tai ainakin lieventää niitä, samoin heteroosi-ilmiö jonka risteytys tuo tullessaan, monesti parantaa elinvoimaisuutta.


Terveys
Hankittavan rodun terveysasioihin kannattaa perehtyä esimerkiksi rotuyhdistysten sivuilta. Sydänvika, allergia, lonkkaviat, syringomyelia jne ovat sairauksia jotka ovat tietyissä roduissa arkipäivää. Älä osta jo valmiiksi sairasta pentua, tai ainakin huomioi ostaessasi se, että sairaudet tuovat mukanaan kustannuksia. Purentavika, piilokives, tyrät tms voivat johtaa jatkossa kirurgisten hoitojen tarpeeseen ja lisääntyneisiin kustannuksiin.

Hinta
Koiran ostohinta on pienin sen elinaikaisista kustannuksista. Koiran on syötävä joka päivä ja myös sen terveydenhoitoon ja mahdollisiin vakuutuksiin, tarvikkeisiin ja muihin menoihin menee jatkossa rahaa. Lemmikkien pitäminen ei ole ilmaista ja lemmikkiä hankkiessa kannattaa miettiä, onko minulla varaa hoitaa lemmikkini kunnolla. Vakuutus turvaa osaa kustannuksista, mutta äkillisiäkin menoja voi tulla. Koiran ruokintaan kannattaa panostaa varsinkin pentuaikana taloudellisesti. Hyvälaatuisella penturuualla pentu kasvaa terveeksi ja tämä on se vaihe jossa ruokinnalla pystyy eniten koiran elämään vaikuttamaan.

Pentu vai aikuinen
Joskus on hyvä miettiä myös, onko uusi perheen tulokas koiranpentu, vai vosinko tarjota kodin jollekin aikuiselle kodinvaihtajalle. Tällöin pentuaika sisäsiisteysopetuksineen jää pois, mutta toisaalta joku muu on tehnyt jo koiran kanssa paljon, ehkä jopa virheitä. Kodinvaihdon todellinen syy pitää olla selvillä, joskus perheen allergia tarkoittaakin oikeasti aggressiivista koiraa, jonka kanssa aiempi omistaja ei ole onnistunut tekemään oikeita päätöksiä. Meidän perheessä on ollut useampi aikuisena kotia vaihtanut koira ja meillä on ollut niiden kanssa tosi hyvä tuuri. Isän ja Liisan tiibetinspanieli ja kaikki kissat, Äidin ja Niilon Tessu ja Passe ja meidän oma Vicky olivat kaikki aikuisena uuteenkotiin tulleita ja hyviä hankintoja!

Ulkomaan tuliaiset voivat yllättää
Älä ota ulkomaista koiraa! Vaikka kuinka olisi houkutus antaa koti Viron, Venäjän, Itäisen- tai Eteläisen-Euroopan koirille, neuvoni on ei! Parhaiten autat näitä koiria auttamalla jotain paikallista järjestöä jotka tekevät sterilisaatio ja rokotuskampanjoita paikanpäällä. Tuomalla koiran ulkomailta asetat sekä itsesi että muut suomalaiset koirat ja ihmiset vaaraan. Tuliaisena voi olla raivotauti, kennelyskä, maksatulehdus, sydänmato, leishmania, multiresistentit bakteerit, ulkoloiset, brusella, ja vaikka mitä tauteja joista meillä ei ole koskaan kuultukaan. Koiran luonne voi olla yllätys, ei ole ihan yksi eikä kaksi koiraa jotka on lopetettu niiden käytyä aggressiiviseksi, katu- ja tarhakoirat eivät ole välttämättä leimaantuneet ihmiseen ja niiden kanssa voi tulla ikäviä yllätyksiä. Ja jos koira tuo mukanaan jonkun eläintaudin kustannukset koiran perheelle ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle voivat olla ennalta-arvaamattomat. Jos haluat antaa kodin tarvitsevalle karvakuonolle, kotimaassa edelleen lopetetaan monia koiria tarhoille kun uutta kotia ei löydy ja kissoista puhumattakaan.

Lopuksi
Ja lopuksi vielä ehkä kaikkein tärkein, ota sellainen koira joka sopii tarkoitukseensa. Jos et jaksa lenkkeillä, älä ota paljon liikuntaa vaativaa ja aktiivista koiraa, ota seurakoira. Älä ota vanhalle äidillesi tai isällesi seurakoiraksi isoa entistä metsästyskoiraa, ota mielummin kissa. Ja muista, eläin ei korvaa toiselle ihmiselle koskaan ihmistä. Vaikka ne liikuttavat ja aktivoivat vanhuksia, oepttvat lapsille vastuuta ja antavat turvallisuuden tunnetta, omaa vastuutaan omasta lähimmäisestä ei lapsesta eikä vanhuksesta voi ulkoistaa lemmikille. 

tiistai 30. elokuuta 2016

Reissuleskeyttä ja unelmien tavoittelua

Syksy on minun lempivuodenaikani, minulle se on aina merkinnyt uusia alkuja, niin nytkin. Tänä syksynä päättyy kahden ja puolen vuoden mittaiseksi venähtänyt pätkä, kun mieheni Marko oli viikot Etelä-Suomessa töissä. Tavallista arkea monissa perheissä, mutta kahden yrittäjän arjessa oli omat haasteensa, osansa työmäärään toi hevostilamme ja osansa minulle samaan aikaan sattunut mielenkiintoinen työtarjous Savon eläinsairaalan johdossa. Yhdessä kuitenkin päätimme, että molemmat lähtevät mukaan unelmiensa projektiin ja niin teimme.

Täytyy sanoa, että oli opettavaiset kaksi ja puoli vuotta! Niin monella tapaa. Tärkein oppi oli kuitenkin se, että joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Perhe, koti, maatila, omat vanhemmat, ystävät, kaikkien näiden merkitys tuli entistä kirkkaammaksi. Toivottavasti myös lapset oppivat jotain, vaikka usein sunnuntaiset isän töihin lähdöt olivat itkuisiakin hetkiä. Ehkä he ymmärtävät nyt paremmin niitä kavereita, joilla ei ole kummatkin vanhemmat kotona. Ja toisaalta ovat oppineet arvostamaan niitä hetkiä kun me kaikki viisi olemme saaneet olla yhdessä. Lomilla on reissuvuosien aikaan yritetty matkustella ja mahtavia reissuja meillä onkin ollut.

Ilman apukäsiä näistä ajoista ei olisi selvitty. Isoimpana apuna isovanhemmat ja Tiina-sisko. Mahtavat työntekijät Tervetissä, Anna, Ella, Krisse, Manja, Inka, Maija ja Katriina, sekä Suvi Lepolassa. Välillä on ollut henkinen terveys mennä ja jopa fyysisenkin, mutta kaikesta on selvitty. Traktorihommat sujuvat pois tiekseen, hevoset on valmennettu, Kevin viime vuonna jopa loistavasti ja lumityötkin tehty aina välillä. Perjantaina liitän käteni kyynärpäitä myöten ristiin ja kiitän tästä kokemuksesta, päivääkään en vaihtaisi pois.


Kuva ensimmäisen reissuleskikevään äitienpäivän retkeltä suomenlinnaan.





perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kunkinkuusraviivikonlopun nostalgiapäivitys

Hevosharrastus on nyt kestänyt minun elämässäni 30 vuotta. Tämän totesin eilen kun etsin vanhoja valokuvia muistoksi heppatutulle muistamiskorttiin. Heppavalokuvien kanssa samasta arkistosta löytyi ensimmäiset tallipäiväkirjat vuodelta 1986.

Omien hoitohevosten ja vähän muidenkin tuttujen ravitulokset oli leikattu talteen Keskisuomalaisen urheilusivuilta. Tallilla oli oltu joka päivä. Ilonaiheet olivat pieniä:
"Tänään sain siivota Villen karsinan"
"Olin Lissun mukana Kisulla lenkillä"
"Pestiin valjaat ja harjat"
"Loimipyykillä Poikolan rannassa"

Kirjoihin on ikuistettu paljon rakkautta ja ystävyyttä, niin nelijalkaisten karvaisten kavereiden kuin kaksijalkaistenkin kesken.

Hevosteluni alkoi Poikolan Heikin tallilla, ja siitä tie vei Aaltosen Juhanin tallitytöksi näiden hevosmiesten yhteisten hevoshankkeiden kautta. Heikin tallilla kävi paljon porukkaa, oli isommat hoitajat ja pikkuhoitajat. Juhanin tallilla sain vähän lisää vastuuta ja omat hoitohevosetkin. Ratsastus kuului ravitallillakin normaaliliikutuksiin ja kaikkea pölhöä muutakin  puuhailtiin, vikellettiin, uitettiin, hiihtoratsastettiin, mitä vaan mieleen juolahti.

Ratsastustaitoa ylläpidettiin ratsastustunneilla, ensin Kuparilla, myöhemmin Larjan tallilla, jonne vanhemmat ahkerasti meitä kimppakyydillä kuskasivat. Ratsastustuntirahat tuli tienattua pääosin itse Tussarissa astioita tiskaamassa, perunoita kuorien ja koiraa ulkoiluttaen. Abe-pappa antoi aina kymmenen markkaa kun kokeista tuli kymppi, se pisti lukemaan ja koulu ei päässyt hevostelun lomassa unohtumaan. Kesäisin pääsi leirille jos budjetti antoi myöten. Alajärvelläkin tuli johonkin aikaan käytyä yhdellä tallilla ratsastelemassa harva se viikonloppu ja vanhemmat urhoollisesti kuskasivat. Pääjärvenmäelle kuljettiin milloin koulutaksilla, bussilla, pyörällä, jopa potkukelkalla ja myöhemmin mopolla. Tallille oli päästävä satoi tai paistoi.

Opiskelemaan lähtiessä aktiivihevosteluun tuli pitkä tauko ja ratsastusharrastuskin jäi kunnes Markon kanssa alettiin käydä ratsastustunneilla. Olin myös Vermossa kilpailueläinlääkärin avustajana töissä melkein koko opiskeluajan ja sitä kautta kontakti raviurheiluun säilyi. Ensimmäisen oman hevosen sain kuitenkin vasta aikuisena, samana vuonna kun muutimme Karstulaan takaisin. Väliaikainen muutto on osoittautunut pysyväksi ja omassa pihassa on viidettä vuotta talli. Rakas harrastus jatkuu oman tyttären ja hyvien heppakavereiden kanssa.



Tässä kuvassa oleva hevonen oli minun ensimmäisen oman hoitohevosen siskon ensimmäinen varsa. Hänen syntymäänsä odotettiin tallissa nukkuen, mutta eihän tammat silloin synnytä. Kun tallitytöt lähti kotiin vihdoin yöksi, tämä herrasmies päätti tupsahtaa maailmaan. Siitä on nyt 26 vuotta ja sain eilen kunnian saattaa tämän vanhan miehen vihreämmille laitumille. Vanhat hevoset saavat minussa aikaan aina suunnattoman kunnioituksen tunteen. Nämä tervaskannot ovat nähneet pitkän pätkän ihmisten elämää ja olleet siinä vierellä kulkemassa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Uudella nimellä uusia juttuja

Morjensta vaan vanhat ja uudet lukijat. Vaihdan blogini vanhan paikallislehden kolumniotsikon nimikkeelle, aiemmin bloggasin toisessa blogissa "Insinöörireenausta" mutta tuntuu, että ajatuksia haluaisi jakaa muistakin aiheista kun hevosvalmennuksesta niin tällaisen otsikon alla se varmasti olisi helpompaa.

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja tosiaan aiemmin kirjoittelin kolumnia Saarijärveläiseen nimimetkillä Konitohtori Karstulasta, siitä siis tämänkin blogin nimi.

Meillä on pieni hevostila Karstulassa Pääjärvenmäellä, alunperin tarkoitus oli aika tosissaan valmennella ravihevosia, mutta alan muutosten, työtilanteiden, lasten harrastusten jne myötä tilan toiminta näyttää kääntyvän ratsujen puoleen. Mutta emme halua profiloitua ravi- emmekä ratsutalliksi, meillä hevosta kuin hevosta kohdellaan kunniottavasti yksilönä ja hevosena ja kaikkien lajien harrastaminen on ok. Sehän hevosurheilusta juuri heinon tekeekin, siinä on niin paljon vaihtoehtoja ja hevonen on hieno eläin, lajista riippumatta!


Ensiviikolla valmistuu ratsastuskenttä, mikä toisaalta helpottaa myös ratsastusurheilun eteenpäin viemistä tilallamme. Tallissamme on kuusi-kahdeksan paikkaa, toiminta on sivutoimista ja tapahtuu oman työn ohella. Katsotaan mitä kentän myötä sitten tapahtuu. Tällä hetkellä kalustoon kuuluu ravohevoset J.A. Kevin, joka alkaa jo lähestyä eläkeikää ja on ainoa tällä hetkellä kilpaileva ravuri. Lisäksi tallista löytyy ravurivarsa Doris Doris, jonka kilpapäivät ovat vielä edessä päin. Omia hevosia on monitoimisuomenhevonen Soraija, joka on suomen pienhevonen, toimii ravurina ja ratsuna. Lisäksi pakollinen shettis tottakai, Pippuri, joka ostettiin raviponiksi, mutta on osoittanut melkoista lahjakkuutta esteponina ja sille etsimmekin pienikokoista tavoitteellista ratsastajaa Veeran siirryttyä jo pykälää isompiin poneihin. Veeran poni Grazja on tuorein hankintamme, myös se etsii vuokraajaa.