perjantai 20. tammikuuta 2017

Ihminen se on eläinlääkärikin



Tässä on rakas koiramme Rellu, tai se mitä Rellusta on enää olemassa, tuhkat. Ne asuvat töissä minun pukukaappini ylähyllyllä, se tuntuu vielä nyt ihan oikealle paikalle. Joka aamu kun tulen töihin, näen ne siinä ja sama juttu töistä lähtiessä. Aiemmin aina ihmettelin, miten joku voi pitää lemmikkinsä tuhkaa tai uurnaa näkyvillä, saatika jonkun ihmisomaisen. Nyt tiedän, että se ei tunnu yhtään pahalle. Rellun tuhkat ovat pahviuurnassa, se haudataan aikanaan Olmon ja Vickyn viereen mökille, sitten kun aika on. Sen aika ei ole ollut vielä. Rellusta jouduimme luopumaan viime keväänä 12,5 vuoden iässä, kohta siitä tulee vuosi. Arkipuheessa huomaan vielä puhuvani meidän koirista monikossa.

Ihmiset kysyvät monesti, eikö eläinlääkärin työssä tunnu pahalle lopettaa eläimiä. Kyllä tuntuu, joka kerta. Joskus enemmän pahalle ja joskus ei ihan niin pahalle. Yritän olla näyttämättä kovin paljon omaa tuntemustani asiakkaalle, koska kyseessä on hänen surunsa, ja sille pitää olla tilaa ja hänellä on täysi oikeus ottaa surullensa ihan niin paljon tilaa kuin se tarvitsee. Minäkin olen lemmikin omistaja ja jo muutamasta joutunut luopumaankin joten tiedän kyllä miltä lemmikistä luopuminen tuntuu, elän myötä, mutta minulla on oma suruni ja asiakkaalla omansa. Minulla on ollut periaatteena, että en lopeta terveitä eläimiä. Avioero, allergia tai ajanpuute eivät ole minulle syitä eutanasiaan, mutta minulle on ihan ok että joku muu tekee sen. Minä olen opiskellut pitkään ja koulutan itseäni jatkuvasti auttaakseni eläimiä silloin kun se vain on mahdollista.

Eläinlääkäreistä monet, jopa useimmat ovat myös lemmikinomistajia. Useamman elämän yhdessä eläineitä. Silti nykyisin törmää yhä enemmän asenteeseen, että eläinlääkärit eivät ymmärrä mitään koiran, kissan, hevosen jne. hoidosta. Netti on tulvillaan informaatiota, viisaita ja neuvojia on monenlaisia ja monilla taustoilla. Voin vakuuttaa, Suomalaiset eläinlääkärit tietävät kyllä, luottakaa heihin!

Välillä tuntuu raskaalta olla eläimenomistajan kovan vaatimuspaineen alla. Diagnoosi, hoito ja parannus pitäisi löytyä heti ja mieluiten halvalla. (Eläin)lääketiede vain on sellaista, että asiat eivät aina ole niin suoraviivaisia. Joskus tekniikka pettää, monesti vaivan selvittely vaatii useamman käynnin ja tutkimuksen ja omistajalta voimakasta sitoutumista hoitoon. Joskus joku vaiva vaan menee yhdeltä ohi, mutta seuraavalla kerralla ratkaisu löytyykin. Eläinlääkärikään ei ole erehtymätön. Hän on ihan samanlainen ihminen kuin kuka tahansa muukin. Työssään ei kukaan voi tehdä enempää kuin parhaansa. 

Olen kutsumusammatissa, teen työtä jota rakastan ja haluaisin onnistua joka asiakaskohtaamisessa ja jokaisessa hoidossa. Elävässä elämässä se ei kuitenkaan aina mene niin, ja siinä on kestämistä kaltaiselleni ylisuorittajalle niikuin rakas ystäväni minua tässä juuri kuvasi :) Suren ja murehdin jos hommat eivät ole menneet putkeen. Toisaalta olen kuitenkin onnellinen, koska olen monen asiakkaan luottamuksen saanut, saanut hoitaa jo monta eläintä lapsuudesta vanhuuteen ja joidenkin asiakkaiden kanssa on jo ties monesko sukupolvi menossa. Omien eläinten kanssa sitä kuitenkin on mitä vähimmässä määrin eläinlääkäri, tänäänkin leikkaisin Maddien kynsiä ja vertahan sieltä tuli, aina ei voi onnistua eikä ihan joka kerta. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Suosi suomalaista niin törkeen paljon kun vain sielu sietää

Suomen juhlavuoden kunniaksi ajattelin yhden päivän seurata mitä tuotteita kulutan, mitkä niistä ovat kotimaisia ja mitkä voisivat olla. Hyvä aikomus unohtui sitten jo matkan varrella, tässä kuitenkin mitä tapahtui kuluttamisen osalta aamupäivällä 5.1.2017.

Aamulla herätessäni ensimmäisenä menen vessaan. Lambia on niin pyyhkimiseen kuin nenän niistoonkin, avainlippu löytyy. Sitten pesen hampaat, hammastahna on Pepsodentia, ei ole suomalaista.

Tallissa kulutetaan omaa heinää, ihan itse viljelytyä. Kauraa annetaan ja lisäksi kotimaisen Biofarmin puolitiivistettä, näihin hevosrehujen sisältöihin ja kotimaiseen tarjontaan pitänee palata tuonnempana! Lisäksi tänä aamuna kulutetaan kuiviketta, tuottajana oman kylän Epira. Hevoskuivikkeena meillä käytössä Rutimix, kotimainen tuote.

Aamutallin jälkeen suihkuun ja ilokseni huomaan, että suihkureissu hoituu kotimaisin voimin: Shampoona Linna-shampoo, naamanpesuaineena Erisan ja suihkusaippuana Lactoplus, kaikki avainlipputuotteita ja Suomessa tehtyjä. Kasvovoidetta on pakko laittaa, muuten olo on kuin hapankorpulla. Vaihtehtoina Aqualan-L ja Erisan kasvovoide, joista molemmista löytyy avainlippu. Huuliin sipaisu Bebanthenia, joka ulkomaista alkuperää, sanoin hiusvaha jolla törröttävät suortuvat pistetään ojennukseen.

 
 Aamupalaan kuuluu kahvi, ruisleipä, tällä kertaa Oululaisen reissumiestä, ja päälle Oivariinia ja Snelmannin kotimainen meetwursti, kaikki syötävä suomalaista. Kahvia ei suomessa tuoteta, mutta kahvimaito on S-ryhmän kotimaista maitoa. Nuo "kotimaista" sarjan tuotteet ovat olleet ainakin itselle mieluisia, selkeästi merkittyjä ja helppoja ostaa. Jos kahvin haluaisi vaihtaa eettisempään, voisi se olla vaikka reilun kaupan kahvia, mutta meillä on totuttu Juhlamokkaan. Aamupalan jälkeen suuhun menee pari palaa xylitol-Jenkkiä, pakkauksessa ei merkkiäkään kotimaisuudesta.



Pyykit lähtevät seuraavaksi koneeseen, pesuaine on tällä kertaa ostettu lasten luokkaretkimyynnistä ja ei ole kotimaista. Kotimaisiakin vaihtoehtoja on tarjolla, yleensä jos ostan kaupasta valitsen Erisanin, koska perheen allergikko ei kestä hajusteita. Muita kotimaisia vaihtoehtoja olisivat ainakin Serto- ja Lumme. Käytössä välillä myös pesupähkinät, nekin ulkomaista tuontitavaraa, mutta eipähän ainakaan ole kuljetettu vettä. Myös astianpesukone hurahtaa käyntiin, pesuaine myös peräisin luokkaretkimyynnistä, eikä ole kotimaista alkuperää. Tähän en heti kotimaista vaihtoehtoa keksikään, täytyypäs kaupassa vilkaista valikoimaa vähän tarkemmin. Keittiössä meneillään olevan pienen remontin jälkien siivoustuokiossa käytössä kotimaiset Kiillon puhdistustaineet.


Sitten lähdettiinkin kaupoille, kuluttamaan. Ostettiin kahdet kengät, eivät olleet kotimaisia. Itselle ostin toppahousut Luhta-merkkiset, mutta made in China. Sitten mentiinkin kahvilaan lounaalle ja kotimaisuuden seuraaminen meni haasteelliseksi, joten mukavuuskynnys loppui sitten siinä. Kotipizzaa syötiin, ja kahvit ja limpparit.

Tällainen aamupäiväseurantakin osoittautui aika mielenkiintoiseksi. Huomasin, että hyllystä löytyy aika monenlaista tuotetta. Vaikka itse koitan valita kotimaisen, montaa muutakin vaihtoehtoa oli hyllyihin kertynyt, osa itse ostettua, osa lahjoina saatua. Suomalaisen suosiminen vaatii jatkuvaa itsensä muistuttamista että ei sorru kivan näköiseen pakkaukseen ja mainosmiesten temppuihin.

Tässähän alkaa S-marketissakin näköjään kotimaisten kasvisten halpuutus. Toivottavasti ihan koko halpuutus ei ole kotimaisen tuottajan selkänahasta, en kuitenkaan jaksa uskoa, että koko alennus tulee kaupan katteistakaan. Periaatteessa kannatan osuustoimintaa ja siinä olisi paljon kehittämistä edelleen, nimen omaan siihen suuntaan, että osuuskunnan jäsenten toiveet ja halut otettaisiin oikeasti huomioon. Tai mistä sitä tietää vaikka ne S-ryhmän osuuskuntien jäsenillä olisvatkin vain mahdollisimman edullinen ruoka hinnalla millä hyvänsä? Piileekö tässä riski, että suosimalla suomalaista vain lisätään talonopojan ahdinkoa keskusliikkeiden toiminnan vuoksi? Toivottavasti Reko-ringit ja muut suoraan tuottajalta ostamiset edelleen yleistyisivät ja tulisivat jotenkin kuluttajalle helpommiksi. Itse ainakin toivoisin kauppohinkin kotimaisia reilun kaupan tuotteita, joista tietäisi tuottajallekin jäävän sen verran, että ostajalla olisi oikeasti hyvä omatunto.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Ympäristöterveydenhuolto kohti maakuntauudistusta

Konkaripoliitikko Pertti Salolainen ilmaisi huolensa (Uusisuomi 2.1.2017) SOTE-uudistukseen liittyen ja käytti esimerkkinä minusta hieman harhaanjohtavasti YLEn artikkelia Helsingin eläinlääkärimaksujen kaksinkertaistumisesta (YLE 27.12.2016). Vaikka eläinlääkärimaksut Helsingissä olisivatkin osassa yrityksiä kaksinkertaistuneet, kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Maaseudulla hintakehitys on ollut merkittävästi maltillisempaa mm. sen vuoksi että maakuntakeskusten ulkopuolella yksityinen palveluntarjonta kilpailee lähinnä kunnallisen eläinlääkintäpalvelun kanssa. Siinä Salolainen kuitenkin on oikeassa, että Oligopoleja (onpa hieno sana :)) on syytä estää syntymästä.

Mistä oikein on kyse?

Käydäänpä ensin läpi hieman terminologiaa ja nykyistä mallia:
  • Ympäristöterveydenhuolto = ympäristöperäisten terveysriskien vähentämiseen, poistamiseen ja ehkäisemiseen tähtäävää toimintaa. Se on osa ennaltaehkäisevää perusterveydenhuoltoa, jossa riskit huomioon ottaen valvotaan viime kädessä ihmisen terveyteen vaikuttavaa elinympäristöä. Siihen kuuluvat terveydesuojelun, elintarvikkeiden, tupakkalain ja kuluttajaturvallisuuden ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta ja eläinlääkäripalvelut (Valvira 18.2.2016). Kunnissa nykyisin palvelusta vastaavat mm. kunnaneläinlääkärit ja terveystarkastajat. 
  • Kunnaneläinlääkäri = eläinlääkäri joka on kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa virkasuhteessa. Työ muodostuu tuotantoeläinten (naudat, siat, lampaat, porot, siipikarja jne) sekä lemmikkien sairauksien hoidosta ja terveydenhuollosta. Kunnaneläinlääkärin peruspalkka tulee kunnalta, samoin työvälineistö, työtilat, eläkevakuutusmaksut jne. Osa tulosta laskutetaan asiakkailta, tätä säätelee kunnaneläinlääkäritaksa joka asettaa rajat laskutukselle. Näistä syistä palvelu on yleensä yksityistä palveluntarjontaa edullisempaa.
  • Päivystys = eläinlääkäripalvelut ovat saatavissa ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Päivystyksestä vastaavat kunnaneläinlääkärit, mutta eläinlääkintähuoltolain mukaan pieneläimille on osassa maata järjestetty ulkoistettu päivystys, johon on palveluntuottaja valittu kilpailutuksen perusteella. Tuotantoeläinten päivystyksistä vastaavat yleensä kunnaneläinlääkärit.
  • Kaupungineläinlääkäri, hygienikkoeläinlääkäri = toimivat yleensä suuremmissa yksiköissä. Työ muodostuu mm. elintarvikevalvonnan tehtävissä mutta toimenkuva vaihtelee alueen mukaan.
  • Valvontaeläinlääkäri = uudehko virkaeläinlääkärijoukko, joiden määrä vaihtelee alueellisesti samoin toimenkuva. Usein vastaavat eläinsuojelutehtävistä yhdessä kunnaneläinlääkärien ja läänineläinlääkärien kanssa. Myös muita valvontetehtäviä on voitu antaa valvontaeläinlääkärien tehtäviksi. Rahoitus valvontatehtäviin valtiolta.
  • Kunnallinen suunnitelma = alueellinen suunnitelma, jossa on suunniteltu miten ympäristöterveydenhuollon palvelut alueella järjestetään. Suunnitelmassa tulee huomioida yksityinen palveluntarjonta alueella. Osassa Suomea on todettu, että myös päiväaikainen pienläinlääkinnän tarjonta on riittävää ja kunnan järjestämästä eläinlääkintäpalvelusta on luovuttu. Näin on ainakin Helsingissä.
  • Yksityinen eläinlääkäri = yrittäjä tai yritys joka tarjoaa eläinlääkäripalveluja. Koko vaihtelee yhden henkilön toiminimiyrityksistä monikansallisiin eläinlääkäriketjuihin. Yksityisiä eläinlääkäreitä työskentelee niin tuotantoeläinten, lemmikkien kuin hevostenkin parissa.


Miksi muutosta tarvitaan?

Nykyinen kunnaneläinlääkärijärjestelmä  on luotu vastaamaan maatalousmaisen Suomen eläinlääkinnän tarpeista. Tuotantoeläinten väheneminen on johtanut siihen, että monin paikoin kunnallisia vastaanottoja on kehitetty pieneläinklinikkamaiseen suuntaan. Tästä on se hyöty, että kunnallisella sektorilla saadaan pysymään eläinlääkäreitä töissä, vaikka lehmäpraktiikkaa ei täyspäiväisiksi töiksi riittäisikään, näin saadaan eläinlääkäripäivystys pyörimään. Päivystys on hyvin työvoimavaltaista ja työtä on yritetty helpottaa tämän vuosikymmenen aikana eriyttämällä pieneläinpäivystys suuressa osassa maata, ei tosin kaikkialla. Päivystysalue vaatii nykymallilla toimiakseen vähintään neljä, mielellään useamman eläinlääkärin.

Kunnaneläinlääkäreillä on aika raskas päivystysvelvoite virkansa myötä, usein se on yksi ilta viikossa ja joka neljäs viikonloppu. Osalla alueista enemmänkin, osalla on päästy vähemmälläkin. Päivystystä seuraava päivä ei automaattisesti ole vapaa. Viikonloppupäivystys on käytännössä 64 h vuoro alkaen perjantaina iltana klo 16 ja jatkuen maanantaihin klo 8. Pahimmillaan kunnaneläinlääkäri voi olla töissä esim. perjantaiaamusta tiistai-iltaan tauotta. Vaikka päivystys on joskus varallaoloa, voi kiirettäkin olla. Jatkuva puhelimen vahtiminen ja lähtövalmiudessa oleminen on raskasta ja ajokilometrejä tulee päivystyksessä paljon. Lapissa matkat ovat ihan oma lukunsa, mutta Tampereen korkeudellakin päivystysmatka voi olla yli 100 km suuntaansa. Osalla alueita on päivystysvapaiden ja työaikajärjestelyjen vuoksi saatu systeemiä kevyemmäksi, mutta paikallinen sopiminen on usein haasteellista ja työuupumus yleistä, virkaeläinlääkärin työt eivät enää kaikilla alueilla houkuttele.

Tällainen on siis lyhyesti kuvattuna nykysysteemi, kuvaus on minun käsitykseni asiasta, omasta kunnaneläinlääkäriajastani on jo yli 10 vuotta aikaa. Muistelen aikaa lämmöllä, sillä vaikka välillä raskas työ väsytti, palautumiseenkin jäi aikaa ja itse pääosin pidin myös päivystämisestä. Olen ollut myös mukana järjestämässä pieneläinpäivystystä Keski-Suomessa maakunnallisen pieneläinpäivystyksen alkuaikoina. Se oli paljon intensiivisempää kuin aikoinaan sekapäivystys, mutta avustaja oli työssä koko ajan apuna ja hoiti myös osan puhelinliikenteestä, mikä helpotti paljon. Pieneläinpäivystyksessä oli se mukava puoli että väsyneenä ei tarvinnut autoilla.


Kuka maksaa ja mitä, missä ja milloin?

Maakuntauudistuksessa ollaan kunnallista eläinlääkintää osana ympäristöterveydenhuoltoa laittamassa uusiksi. Ymmärrettävää on, että eri intressitahoilla on omat käsityksensä siitä, miltä uusi eläinlääkintähuoltojärjestelmä tulisi näyttää. Säästöjä olisi saatava aikaan. Toisaalta on jo nähty alueellisesti, mitä tapahtuu päivystysmaksuille, kun päivystys menee kokonaan yksityisten toimijoiden haltuun. Nykyinen laki antaisi mahdollisuuden sitoa hintoja tiettyyn taksaan, mutta niissä kilpailutuksissa joista minulla on tieto, näin ei ole tehty. Lisäksi osassa pieneläinpäivystysten ulkoistuksia päivystys on mennyt toimijalle todella alhaisella hinnalla, esimerkiksi Jyväskylässä ilmaiseksi. Eli käytännössä kilpailutuksen voittanut yritys on ostanut monopoliaseman kaupungin päivystysaikaiseen pieneläinten hoitoon. Se saa kaupungin kautta ilmaisen markkinoinnin päivystystoiminnalleen ja ilman määriteltyä hintakattoa palvelut hinnoitellaan vapaasti. Tässä  on iso ero verrattuna aikaisempaan tilanteeseen, jossa palvelun kustannusten osuuteen osallistui myös kaupunki ja hinnat olivat sidottu kunnaneläinlääkäritaksaan. Tai tilanteeseen, jossa pieneläinpäivystystä ei ole ulkoistettu, vaan kunnaneläinlääkärit hoitavat sen edelleen kuten tilanne on Seinäjoella ja muualla Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi on toki tarjolla vaihtoehtoista yksityistä palveluntarjontaa isommissa kaupungeissa myös viikonloppuisin päiväsaikaan ja arki-iltaisin.

Eläinlääkinnän taso ja ihmisten vaatimukset sen suhteen, mitä ollaan halukkaita teettämään ja mitä ollaan halukkaita maksamaan hoidosta, ovat nousseet. Eläimiä pystytään tehohoitamaan lähes yhtä tehokkaasti kuin ihmisiä, mutta se maksaa (kuten maksaa myös ihmisten hoitaminen, mutta toistaiseksi hintalappu ei ole ollut kansalaisten näkyvillä). Lemmikin omistajissa on myös ihmisiä, joille eläinten ensiapuluontoinenkin hoito riittäisi, eikä tarvitsisi tehdä nyt heti päivystysaikana, vaan ensiavun jälkeen he olisivat valmiita odottamaan kunnes arki koittaa jatkohoitojen kanssa. Sitten on vielä ihmisiä joilla ei mahdollisuutta laittaa juurikaan rahaa eikä mahdollisuuksia matkustaa kauemmaksi lemmikkiä hoidattamaan. Jos kaikki lemmikkien päivystystoiminta keskitetään maakuntakeskuksiin, tulevat matkat pitkiksi. Lemmikeille ei ole ambulansseja ja matkoista ei tule kelakorvauksia. Silti eläimen ei saisi antaa kärsiä, vaan kohtuuhintaista hoitoa olisi oltava tarjolla kohtuullisen matkan päässä.

Kuka määrittää miltä halutaan tulevalta uudelta ympäristöterveydenhuollon mallilta?

Keski-Suomen liitossa on otettu maakuntauudistuksen suunnittelun lähtökohdaksi maakuntajohtaja Tapani Mattilan mukaan asiakaslähtöisyys. Sen tulisi olla lähtökohtana myös ympäristöterveydenhuoltoa uudistettaessa maakuntiin koko Suomessa! Eläinlääkärikunta voi sitten vastata näiden tarpeiden toteuttamiseen siltä osin kuin asiakkaiden tarpeet edellyttävät ja mallin tulee määräytyä sen mukaan. Asiakkaita on monenlaisia, pohdittava on esimerkiksi:
  • Mitkä ovat tuotantoeläinten omistajien tarpeet mihinkin aikaan vuorokaudesta ja missä päin Suomea ja mitä se saa maksaa omistajalle/yhteiskunnalle?
  • Mitkä ovat lemmikin omistajien tarpeet mihinkin aikaan vuorokaudesta missäkin päin Suomea  ja mitä se saa maksaa omistajalle/yhteiskunnalle?
  • Mitkä ovat eläinten eläinsuojelulliset tarpeet eettiseltä kannalta?
  • Mitkä ovat yhteiskunnan tavoitteet eläintautivalvonnan ja sen vasteajan osalta ja minkälaiset prosessit siinä olisi saatava toimimaan? 
  • Mitkä ovat kansalaisten tarpeet zoonoosien eli eläimistä ihmisteen tarttuvien tautien ja ruokamyrkytsyriskien hallinnan suhteen?
  • Minkälaisiin kustannuksiin yhteiskunta on valmis tuotantoeläinten ja lemmikkieläinten palvelujen rahoituksen osalta?
  • Mikä on terveysvalvonnan asiakkaiden tarve arkena ja päivystysaikana, onko resurssit valvontaan ja ennaltaehkäisyyn olemassa?

Kysymyksiä on paljon ja Suomen alueet ovat vaihtelevat ja tarpeet alueittain erilaiset. On syytä pitää ympäristöterveydenhuolto mukana maakuntauudistuksesa niin, että suomalaiset eläintenomistajat voivat jatkossakin pitää tuotantoeläimiä ja lemmikkejä, saamme syödä turvallista kotimaista ruokaa ja saamme jatkossakin turvallista puhdasta vettä juodakseemme. Toivottavasti siltä osin kun palveluntarjontaa avataan yksityisille, myös pienet kotimaiset palveluntarjoajat saavat mahdollisuuden olla mukana tuottamassa ympäristöterveydenhuollon palveluja. Edellytyksenä palveluketjussa mukana olemiselle tulisi olla verojen maksaminen Suomeen. Järjestelmä tulee muodostaa siten, että sen kokonaiskustannusvaikutus koko yhteiskunnalle ei ole ainakaan kalliimpi kuin nykyjäjestelmän. Tämän arvioiminen on laaja prosessi, johon pitää huomioida kaikki tekijät niin lemmikkien terveydellisistä vaikutuksista ihmisille kuin elintarviketurvallisuuskin. Kaikki eurot jotka säästetään ympäristöterveydenhuollon momentilta, eivät välttämättä tuo kokonaissäästöä yhteiskunnan kannalta.

Korostan, että teksti on minun subjektiivinen näkemykseni asiasta. Olen pienen yksityisen klinikan yksityisyrittäjä, ja kokoomuslainen kuntapoliitikko Pohjoisesta-Keskisuomesta ja tällaisena asia näyttäytyy näille nurkille.

torstai 10. marraskuuta 2016

Antibioottiresistenssi ei ole leikin asia

Vaihdettiin vähän vastaanotolla järjestystä. Kassan taakse tuli uudet hyllyt, mutta niistä puuttu jotain mitä aikaisemmin on ollut. Jotain muuta on toisaalta tullut tilalle. Joku on voinut jo syksyn mittaan muutoksen huomatakin. Meiltä joutuu nykyisin piipahtamaan useammin apteekissa. Päätin nimittäin poistaa tablettiantibiootit vastaanotolta mukaan myytävien lääkkeiden valikoimista.

Miksi näin? En asiakkaiden kiusaksi vaan turhien antibioottikuurien karsimiseksi. Kun antibiootit eivät ole käden ulottuvilla myytävissä, tulee niin minun kuin sinunkin hetki mietittyä voitaisiinko kokeilla ensin muutoin. Toki on sairauksia, joihin antibiootti on vältämätön hoito, koirilla tyypillisimmin kohtutulehdus on tällainen. Ohjeistus meiltä kyllä aina tulee jos antibiootti on tarpeen ja silloin se haetaan resptillä apteekista.

Antibiootit eivät enää tehoa kaikkiin bakteereihin. Eivät ole tehonneet enää aikoihin. Meillä Suomessa onneksi tilanne on vielä hyvä, kiitos tuotantoeläinten tarkan antibioottipolitiikan, sekä muiden lääkintäalan toimijoiden vastuullisuuden. Maailmalla tilanne on huonompi, antibiootit tuotenatoeläinten rehujen lisäaineena ja kaikkien saatavilla kaupan hyllyssä ovat monessa paikassa arkipäivää. Multiresistentit bakteerit kulkevat ihmisten mukana, ne eivät paljon maiden rajoista välitä.

Omakohtaisesti koin antibiottien käytön nykyvirtaukset saatuani omaan jalkaan pahan haavan. Minä olisin hirveästi halunnut syödä kaikki antibiootit jotka apteekista löytyi, mutta lääkärit ja haavanhoidon ammattilaiset saivat minut vihdoin tajuamaan että infektio (suomeksi tulehdus) ja inflammaatio (suomeksi tulehdus) ovat todellakin kaksi eri asiaa ja haavan saa oikealla hoidolla paranemaan ilman antibioottiakin ja näinhän siinä kävi lopulta.

Ruotsissa lemmikeille käytetään puolet vähemmän antibiootteja kuin Suomessa. Siellä on enemmän tapana ottaa potilaita kontrollikäynneille ja seurata alkaisiko vaiva parantua ilman antibioottikuuria. Esimerkiksi ihotulehduksissa paikallishoito, pesu ja voiteet sekä erilaiset sidokset ovat nykyjään niin tehokkaita, että usein ne riittävät. Ja voihan sen antibiootin sitten aloittaa jos siltä näyttää että paikallishoito ei ala tehota. Ihotulehduksiin luokiteltavat koiran korvatulehdukset ovat myös tyypillinen esimerkki siitä, että kun syy hoidetaan eli altistava tekijä ja olosuhteet korvassa saadaan kuntoon, vaiva paranee ja pysyy poissa. Vesi on monesti vanhin voitehista, ja vanhat luonnotuotteet kuten hunaja ja pihka ovat nykyisin kovassa käytössä, myös hopealla on hyvä teho bakteerien kasvun hillitsemiseen.

No, ehkä tuo antibioottipolittikan muutos ei ollut ainoa syy järjestyksen vaihtamiseen, mutta uusissa hyllyissa on vähempi lokeroita ja näillä mennään eteenpäin, palautetta tilanteesta otetaan vastaan jos siltä tuntuu ja käytänteitä voidaan muuttaakin. Mutta tämä voisi olla meidän tapamme muuttaa maailmaa pieni pala kerrallaan. 

Ennen: 


Jälkeen:





maanantai 26. syyskuuta 2016

Eikä me pienet koiranpennut muuta kun leikkiä lyömme

Minulta kystyään usein mitä pitäisi huomioida kun hankkii koiranpennun. Asia oli oikein ajankohtainen kun siskon perhe oli hankkimassa koiraa ja yhdessä pohdittiin, mikä olisi heille sopiva rotu. Tässä muutamia ajatuksia, mitä koiran (tai soveltuvin osin kissan) hankinnassa on hyvä huomioida.

Eläimen on kyettävä hengittämään
Lyttykuonot tuntuvat olevan nykyjään muotia. Rotujen luonteethan ovat mitä ihanimpia, ovat usein turkiltaan helppohoitoisia ja eivät vaadi kovin paljon liikuntaa. Viimeisin tosin voi johtua siitä, että ne eivät pysty liikkumaan kun henki ei kulje. Hengittäminen täytyy olla eläimelläkin vaivatonta ja äänetöntä. Se, että hengitys rohisee tai että eläin kuorsaa tai pahimmillaan joutuu nukkumaan lelu suussaan, että hengitystiet pysyvät auki, ei ole tervettä. Ei ole oikein, että eläimen koko elämä menee siihen, että se tekee töitä saadakseen henkeä. Jos mietit hankkivasi lyttynaamaista koiraa, mieti hetki, miltä sinusta tuntuisi olla koko elämäsi siinä kunnossa kuin pahimmassa flunssassa joskus olet, jokaisen hengenvedon ollessa työn ja tuskan takana.

Koiralla pitää olla kuono
Liittyy vähän edelliseen kohtaan, mutta oikea kuono mahdollistaa myös sen, että koiran hampaisto mahtuu olemaan suussa oikeassa järjestyksessä ja koiran silmille jää tilaa. Lyttykuonoisilla koirilla kuonon ja silmän väliin jäävät ihopoimut ja karvat aiheuttavat usein hankausta silmiin, mieti, miltä tuntuisi kun olisi itsellä koko ajan roska silmässä.

Koiran muut osat pitää olla oikean kokoiset
Ylisuuri nahka aiheuttaa ihopoimuongelmia, samoin ylisuuret ja liitoitellut piirteeet huulipoimuissa, korvissa, hännän ympärillä jne. Koiran ja sen nahkan on syytä olla samaa kokoa, ylisuuruus on niin turkissa kuin nahkassakin epäterve ominaisuus ja sitä on syytä välttää kuten muitakin ääripiirteitä. On syytä tiedostaa esimerkiksi lyhyistä jaloista aiheutuvat seuraukset, normaalin koiran jalat ovat oikeassa suhteessa sen vartalon kokoon. Samoin ongelmia voi aiheuttaa ylipitkä selkä. Myös jättiläisyys ja kääpiöisyys ovat piirteitä jotka on syytä huomioida.


Sekarotuinen on terveempi kuin puhdarotuinen?
Monesti sanotaan että sekaroituiset ovat terveempiä kuin puhdasrotuiset. Osin näin voi ollakin, mutta ihan yhtä hyvin sekarotuinen koira voi olla sairas, jos kaksi lyttykuonoa saavat pentuja on tuloksena lyttykuonoja. Ihan yhtä hyvin myös sekarotuisissa voi olla allergisia, tai ylipainoisuuteen taipuvaisia. Risteytyksissäkin pitää huomioida että koira on silti summa vanhemmistansa. Toki roturisteytyksillä voidaan myös poistaa äärityyppien vaikutuksia tai ainakin lieventää niitä, samoin heteroosi-ilmiö jonka risteytys tuo tullessaan, monesti parantaa elinvoimaisuutta.


Terveys
Hankittavan rodun terveysasioihin kannattaa perehtyä esimerkiksi rotuyhdistysten sivuilta. Sydänvika, allergia, lonkkaviat, syringomyelia jne ovat sairauksia jotka ovat tietyissä roduissa arkipäivää. Älä osta jo valmiiksi sairasta pentua, tai ainakin huomioi ostaessasi se, että sairaudet tuovat mukanaan kustannuksia. Purentavika, piilokives, tyrät tms voivat johtaa jatkossa kirurgisten hoitojen tarpeeseen ja lisääntyneisiin kustannuksiin.

Hinta
Koiran ostohinta on pienin sen elinaikaisista kustannuksista. Koiran on syötävä joka päivä ja myös sen terveydenhoitoon ja mahdollisiin vakuutuksiin, tarvikkeisiin ja muihin menoihin menee jatkossa rahaa. Lemmikkien pitäminen ei ole ilmaista ja lemmikkiä hankkiessa kannattaa miettiä, onko minulla varaa hoitaa lemmikkini kunnolla. Vakuutus turvaa osaa kustannuksista, mutta äkillisiäkin menoja voi tulla. Koiran ruokintaan kannattaa panostaa varsinkin pentuaikana taloudellisesti. Hyvälaatuisella penturuualla pentu kasvaa terveeksi ja tämä on se vaihe jossa ruokinnalla pystyy eniten koiran elämään vaikuttamaan.

Pentu vai aikuinen
Joskus on hyvä miettiä myös, onko uusi perheen tulokas koiranpentu, vai vosinko tarjota kodin jollekin aikuiselle kodinvaihtajalle. Tällöin pentuaika sisäsiisteysopetuksineen jää pois, mutta toisaalta joku muu on tehnyt jo koiran kanssa paljon, ehkä jopa virheitä. Kodinvaihdon todellinen syy pitää olla selvillä, joskus perheen allergia tarkoittaakin oikeasti aggressiivista koiraa, jonka kanssa aiempi omistaja ei ole onnistunut tekemään oikeita päätöksiä. Meidän perheessä on ollut useampi aikuisena kotia vaihtanut koira ja meillä on ollut niiden kanssa tosi hyvä tuuri. Isän ja Liisan tiibetinspanieli ja kaikki kissat, Äidin ja Niilon Tessu ja Passe ja meidän oma Vicky olivat kaikki aikuisena uuteenkotiin tulleita ja hyviä hankintoja!

Ulkomaan tuliaiset voivat yllättää
Älä ota ulkomaista koiraa! Vaikka kuinka olisi houkutus antaa koti Viron, Venäjän, Itäisen- tai Eteläisen-Euroopan koirille, neuvoni on ei! Parhaiten autat näitä koiria auttamalla jotain paikallista järjestöä jotka tekevät sterilisaatio ja rokotuskampanjoita paikanpäällä. Tuomalla koiran ulkomailta asetat sekä itsesi että muut suomalaiset koirat ja ihmiset vaaraan. Tuliaisena voi olla raivotauti, kennelyskä, maksatulehdus, sydänmato, leishmania, multiresistentit bakteerit, ulkoloiset, brusella, ja vaikka mitä tauteja joista meillä ei ole koskaan kuultukaan. Koiran luonne voi olla yllätys, ei ole ihan yksi eikä kaksi koiraa jotka on lopetettu niiden käytyä aggressiiviseksi, katu- ja tarhakoirat eivät ole välttämättä leimaantuneet ihmiseen ja niiden kanssa voi tulla ikäviä yllätyksiä. Ja jos koira tuo mukanaan jonkun eläintaudin kustannukset koiran perheelle ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle voivat olla ennalta-arvaamattomat. Jos haluat antaa kodin tarvitsevalle karvakuonolle, kotimaassa edelleen lopetetaan monia koiria tarhoille kun uutta kotia ei löydy ja kissoista puhumattakaan.

Lopuksi
Ja lopuksi vielä ehkä kaikkein tärkein, ota sellainen koira joka sopii tarkoitukseensa. Jos et jaksa lenkkeillä, älä ota paljon liikuntaa vaativaa ja aktiivista koiraa, ota seurakoira. Älä ota vanhalle äidillesi tai isällesi seurakoiraksi isoa entistä metsästyskoiraa, ota mielummin kissa. Ja muista, eläin ei korvaa toiselle ihmiselle koskaan ihmistä. Vaikka ne liikuttavat ja aktivoivat vanhuksia, oepttvat lapsille vastuuta ja antavat turvallisuuden tunnetta, omaa vastuutaan omasta lähimmäisestä ei lapsesta eikä vanhuksesta voi ulkoistaa lemmikille. 

tiistai 30. elokuuta 2016

Reissuleskeyttä ja unelmien tavoittelua

Syksy on minun lempivuodenaikani, minulle se on aina merkinnyt uusia alkuja, niin nytkin. Tänä syksynä päättyy kahden ja puolen vuoden mittaiseksi venähtänyt pätkä, kun mieheni Marko oli viikot Etelä-Suomessa töissä. Tavallista arkea monissa perheissä, mutta kahden yrittäjän arjessa oli omat haasteensa, osansa työmäärään toi hevostilamme ja osansa minulle samaan aikaan sattunut mielenkiintoinen työtarjous Savon eläinsairaalan johdossa. Yhdessä kuitenkin päätimme, että molemmat lähtevät mukaan unelmiensa projektiin ja niin teimme.

Täytyy sanoa, että oli opettavaiset kaksi ja puoli vuotta! Niin monella tapaa. Tärkein oppi oli kuitenkin se, että joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Perhe, koti, maatila, omat vanhemmat, ystävät, kaikkien näiden merkitys tuli entistä kirkkaammaksi. Toivottavasti myös lapset oppivat jotain, vaikka usein sunnuntaiset isän töihin lähdöt olivat itkuisiakin hetkiä. Ehkä he ymmärtävät nyt paremmin niitä kavereita, joilla ei ole kummatkin vanhemmat kotona. Ja toisaalta ovat oppineet arvostamaan niitä hetkiä kun me kaikki viisi olemme saaneet olla yhdessä. Lomilla on reissuvuosien aikaan yritetty matkustella ja mahtavia reissuja meillä onkin ollut.

Ilman apukäsiä näistä ajoista ei olisi selvitty. Isoimpana apuna isovanhemmat ja Tiina-sisko. Mahtavat työntekijät Tervetissä, Anna, Ella, Krisse, Manja, Inka, Maija ja Katriina, sekä Suvi Lepolassa. Välillä on ollut henkinen terveys mennä ja jopa fyysisenkin, mutta kaikesta on selvitty. Traktorihommat sujuvat pois tiekseen, hevoset on valmennettu, Kevin viime vuonna jopa loistavasti ja lumityötkin tehty aina välillä. Perjantaina liitän käteni kyynärpäitä myöten ristiin ja kiitän tästä kokemuksesta, päivääkään en vaihtaisi pois.


Kuva ensimmäisen reissuleskikevään äitienpäivän retkeltä suomenlinnaan.





perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kunkinkuusraviivikonlopun nostalgiapäivitys

Hevosharrastus on nyt kestänyt minun elämässäni 30 vuotta. Tämän totesin eilen kun etsin vanhoja valokuvia muistoksi heppatutulle muistamiskorttiin. Heppavalokuvien kanssa samasta arkistosta löytyi ensimmäiset tallipäiväkirjat vuodelta 1986.

Omien hoitohevosten ja vähän muidenkin tuttujen ravitulokset oli leikattu talteen Keskisuomalaisen urheilusivuilta. Tallilla oli oltu joka päivä. Ilonaiheet olivat pieniä:
"Tänään sain siivota Villen karsinan"
"Olin Lissun mukana Kisulla lenkillä"
"Pestiin valjaat ja harjat"
"Loimipyykillä Poikolan rannassa"

Kirjoihin on ikuistettu paljon rakkautta ja ystävyyttä, niin nelijalkaisten karvaisten kavereiden kuin kaksijalkaistenkin kesken.

Hevosteluni alkoi Poikolan Heikin tallilla, ja siitä tie vei Aaltosen Juhanin tallitytöksi näiden hevosmiesten yhteisten hevoshankkeiden kautta. Heikin tallilla kävi paljon porukkaa, oli isommat hoitajat ja pikkuhoitajat. Juhanin tallilla sain vähän lisää vastuuta ja omat hoitohevosetkin. Ratsastus kuului ravitallillakin normaaliliikutuksiin ja kaikkea pölhöä muutakin  puuhailtiin, vikellettiin, uitettiin, hiihtoratsastettiin, mitä vaan mieleen juolahti.

Ratsastustaitoa ylläpidettiin ratsastustunneilla, ensin Kuparilla, myöhemmin Larjan tallilla, jonne vanhemmat ahkerasti meitä kimppakyydillä kuskasivat. Ratsastustuntirahat tuli tienattua pääosin itse Tussarissa astioita tiskaamassa, perunoita kuorien ja koiraa ulkoiluttaen. Abe-pappa antoi aina kymmenen markkaa kun kokeista tuli kymppi, se pisti lukemaan ja koulu ei päässyt hevostelun lomassa unohtumaan. Kesäisin pääsi leirille jos budjetti antoi myöten. Alajärvelläkin tuli johonkin aikaan käytyä yhdellä tallilla ratsastelemassa harva se viikonloppu ja vanhemmat urhoollisesti kuskasivat. Pääjärvenmäelle kuljettiin milloin koulutaksilla, bussilla, pyörällä, jopa potkukelkalla ja myöhemmin mopolla. Tallille oli päästävä satoi tai paistoi.

Opiskelemaan lähtiessä aktiivihevosteluun tuli pitkä tauko ja ratsastusharrastuskin jäi kunnes Markon kanssa alettiin käydä ratsastustunneilla. Olin myös Vermossa kilpailueläinlääkärin avustajana töissä melkein koko opiskeluajan ja sitä kautta kontakti raviurheiluun säilyi. Ensimmäisen oman hevosen sain kuitenkin vasta aikuisena, samana vuonna kun muutimme Karstulaan takaisin. Väliaikainen muutto on osoittautunut pysyväksi ja omassa pihassa on viidettä vuotta talli. Rakas harrastus jatkuu oman tyttären ja hyvien heppakavereiden kanssa.



Tässä kuvassa oleva hevonen oli minun ensimmäisen oman hoitohevosen siskon ensimmäinen varsa. Hänen syntymäänsä odotettiin tallissa nukkuen, mutta eihän tammat silloin synnytä. Kun tallitytöt lähti kotiin vihdoin yöksi, tämä herrasmies päätti tupsahtaa maailmaan. Siitä on nyt 26 vuotta ja sain eilen kunnian saattaa tämän vanhan miehen vihreämmille laitumille. Vanhat hevoset saavat minussa aikaan aina suunnattoman kunnioituksen tunteen. Nämä tervaskannot ovat nähneet pitkän pätkän ihmisten elämää ja olleet siinä vierellä kulkemassa.